Ajotietopalveluja kehittävästä Astartesta Helpten


Helpten Oy:n toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

Suomalainen älyliikenteen ratkaisuja kehittävä Astarte Oy on muuttanut nimensä Helpten Oy:ksi. Aiempi tuote- ja markkinointinimi vaihdettiin koko yhtiön nimeksi kansainvälisen toiminnan helpottamiseksi.

“Helpten-nimeä on helpompi käyttää maailmalla eikä sen käytössä ole rekisteröinnistä johtuvia rajoitteita”, Helptenin toimitusjohtaja Sampo Hietanen sanoo.

Helptenin kehittää automaattista ajopäiväkirjaa sekä muita ajoneuvojen paikannustietoon perustuvia älyliikenteen palveluja. Jalostettuja tietoja hyödyntävät tavallisten autoilijoiden lisäksi esimerkiksi vakuutus- ja leasingyhtiöt. Yhtiö laajenee voimakkaasti kansainvälisille markkinoille ja toimii tällä hetkellä Pohjoismaiden lisäksi Saksassa.

Helpten on kehittänyt palvelualustaansa yhteistyössä Nokian, Destian, liikenne- ja viestintäministeriön, Pohjola Vakuutuksen ja tiedonkeruulaitteita valmistavan Aplicomin kanssa. Parhaillaan Helpten on mukana vakuutustutkimuksessa, jossa tutkitaan ajotietojen hyödyntämistä vakuutusmaksujen laskennassa.

Helpten on innovatiivinen palvelu, joka hyödyntää ajoneuvoista kerättäviä luotettavia paikannukseen perustuvia kulku- ja ajotapatietoja eri ajamisen osapuolille. Ajoneuvoista ja ulkopuolisista lähteistä saatavat tiedot ja lisäpalvelut jalostetaan ajotietopalveluiksi ajoneuvo-organisaatioille, auton haltijoille sekä vakuutus- ja leasingyhtiöille. Vuonna 2007 perustettu Helpten on valittu Tekesin Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitusohjelmaan ja sen palvelukonsepti on palkittu Ilmasto ja energia -aiheisessa INNOSUOMI-kilpailussa.