Ajotapakilpailun voittajaksi Pohjolan LVIturva Oy

25.10.2013, Ajotapakilpailun voittajaksi Pohjolan LVIturva Oy

LähiTapiolan ja Helptenin ylläpitämän ajotapakilpailun yritysten välisen sarjan voiton vei jo useamman kuukauden kärkipaikkaa hallinnut Pohjolan LVIturva Oy. Yksilösuorituksissa LVIturvan autoilijat eivät yltäneet 10 parhaan joukkoon, mutta toisaalta jokaisen tulos oli keskikastia selkeästi parempi (ajotapaindeksi yli 4,0 asteikolla 0-5). Voitto tuli siis tasaisen varmalla suorituksella. Pohjolan LVIturva saa voitosta tavarapalkintojen lisäksi ryhmälle yhteisen ajovalmennuskurssin (kurssin arvo on n. 300 € per osallistuja). Näin turvallinen ja taloudellinen autoilu saa edelleen lisävahvistusta.

Yksittäisten autoilijoitten kilpailussa voiton vei niinikään kärkipaikkaa usean kuukauden hallinnut Henry, Neste Oilista. Henry ja seuraavaksi tulleet Pirkan Verkkopalvelun Ville sekä Teline-Ramin ajoja ajava Tomi ovat kaikki palkittu jo aiemmin kuukausipalkinnolla, joten nyt lopputulosten yhteydessä he joutuvat tyytymään kunniamainintaan.

LähiTapiolan vetämä kaikille yrityksille avoin kilpailujakso päättyi syyskuun loppuun, mutta yritysten sisäiset tulosseurannat jatkuvat normaalisti myös syyskuun jälkeen.

Onnittelut kaikille listoille yltäneille autoilijoille ja yrityksille!

Yritysten sarjan lopputulokset TOP5:

1. Pohjolan LVIturva Oy              4,2
2. Suomen Workman Oy                 4,1
3. Teline-Rami Oy                    4
4. TH-Line Oy                        4
5. Skaala ovet ja ikkunat Oy         4

Yksittäisten autojen TOP10:

1. Henry Neste Oil                   5
2. Ville Pirkan Verkkopalvelu Oy     4,8
3. Tomi Teline-Rami Oy               4,7
4. MLO-259 Pept Oy Ab                4,7
5. LZR-600 Oulunkaaren kuntayhtymä   4,7
6. Hannu YIT                         4,7
7. Lauri Sanofi Aventis Oy 4,6
8. LZR-616 Oulunkaaren kuntayhtymä   4,6
9. NJE-227 Skaala ovet ja ikkunat Oy 4,5
10. FKM-336 Oulunkaaren kuntayhtymä  4,5
-