Liikenteen uudet energiansäästöratkaisut esillä Energia 10 -messuilla Tampereella: Lehdistötiedote.
Älyliikenne säästää omissa ja yrityksen ajoissa
Älyliikenteen ratkaisut tarjoavat jo nyt tavallisille autoilijoille mahdollisuuden ajan ja energian säästöön”, sanoo ajoneuvojen paikannustietoon perustuvia älyliikenteen palveluja kehittävän Helptenin toimitusjohtaja Sampo Hietanen.
Helpten esittelee Energia 10 -messuilla Tampereella älyliikenteen ratkaisujaan: automaattista ajopäiväkirjaa sekä yritysajojen hallintapalvelua.
Helpten-palvelut tuottavat valmiit ajoraportit verottajalle ja matkalaskuihin tai laskutukseen ja kirjanpitoon sekä reaaliaikaisen karttanäkymän autojen kulusta ajojen järjestelyä ja työnohjausta varten. Tehtävät voidaan kirjata automaattisesti työnumerolle joko tunnistamalla matkakohde tai valitsemalla suoraan autossa mihin hankkeeseen kustannukset kohdennetaan.
Helpten-palvelusta saatava tieto omista ja yrityksen ajoista antaa mahdollisuuden merkittäviin säästöihin. Käyttäjien mukaan satelliittipaikannukseen perustuva palvelu on esimerkiksi useiden asiakkaiden luona päivittäin työskentelevän huoltoyhtiön käytössä auttanut vähentämään turhaa ajoa jopa 25 prosenttia.
Liikenteen maksut muuttumassa
Liikennetekniikan diplomi-insinööri Sampo Hietanen uskoo, että monet ajamiseen liittyvät maksut ovat muuttumassa ajasta, paikasta, matkan pituudesta ja ajotavasta riippuviksi. Syynä on ennen muuta päästöjen vähentäminen.
“Liikenteen päästöjen vähentämistavoitteisiin ei päästä pelkästään ajoneuvojen polttoaineenkulutusta hillitsemällä, sillä liikennesuorite kasvaa koko ajan. Sen lisäksi on otettava askelia kohti älykästä liikennettä, joka merkitsee sekä liikenteen sujuvuuden parantamista että ajokäyttäytymiseen vaikuttamista”, Hietanen sanoo.
Suuri taloudellinen merkitys
Satelliittipaikannusta ja matkapuhelinverkkoja hyödyntävä palvelu on joustava ja kustannustehokas ratkaisu, josta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää monella tavalla. Helptenin palvelussa jalostettuja ajotietoja käyttävät tavallisten autoilijoiden lisäksi esimerkiksi vakuutus- ja leasingyhtiöt.
Yksityiselle autoilijalle Helpten-ajopäiväkirja voi olla taloudellisesti hyvin merkittävä. Mikäli työsuhdeautolla ajetaan vähemmän kuin 18 000 kilometriä yksityisajoja vuodessa on verottajalta mahdollista hakea verotusarvon muuttamista. Lisäksi palvelu kirjaa lyhyetkin, paperiseen ajopäiväkirjaan helposti merkitsemättä jäävät työajot.
Helpten on kehittänyt palvelualustaansa yhteistyössä Nokian, Destian, liikenne- ja viestintäministeriön, Pohjola Vakuutuksen ja tiedonkeruulaitteita valmistavan Aplicomin kanssa. Parhaillaan Helpten on mukana vakuutustutkimuksessa, jossa tutkitaan ajotietojen hyödyntämistä vakuutusmaksujen laskennassa.
Helptenin palveluja esitellään Energia 10 -messujen vähäpäästöiseen liikenteeseen keskittyvässä EcoCity-osassa osastolla A1016.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Sampo Hietanen, Helpten, puh. 040 565 7688
www.helpten.fi
Helpten on innovatiivinen palvelu, joka hyödyntää ajoneuvoista kerättäviä luotettavia paikannukseen perustuvia kulku- ja ajotapatietoja eri ajamisen osapuolille. Ajoneuvoista ja ulkopuolisista lähteistä saatavat tiedot ja lisäpalvelut jalostetaan ajotietopalveluiksi ajoneuvo-organisaatioille, auton haltijoille sekä vakuutus- ja leasingyhtiöille. Vuonna 2007 perustettu Helpten on valittu Tekesin Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitusohjelmaan ja sen palvelukonsepti on palkittu Ilmasto ja energia -aiheisessa INNOSUOMI-kilpailussa.

