Satelliittipaikannuksen yksityisyydensuoja on hallittavissa


Suomi voi toimia uuden teknologian edelläkävijänä

Liikenneministeri Merja Kyllösen suunnitelmat auton sijaintiin ja ajamisen määrään perustuvista liikenteen maksuista ovat herättäneet huolta yksityisyydensuojasta. Suomalaisen ajotieto-operaattori Helptenin toimitusjohtaja Sampo Hietasen mukaan paikannukseen perustuvien liikennemaksujen yksityisyydensuoja on hallittavissa ja tarvittava kotimainen teknologia on jo olemassa.

“Ajoneuvojen sijaintitietojen keräämisen on perustuttava luottamukseen. Lähtökohtana tulee olla, että tiedon omistaa ajoneuvon käyttäjä ja hän myös saa siitä hyödyn. Kenenkään tarkkaa sijaintitietoa tarvitse välittää viranomaisille, sillä esimerkiksi liikenteen maksujen keräämiseksi riittää tie- tai aluekohtainen paikkatieto”, Sampo Hietanen sanoo.

Samantyyppistä henkilökohtaista ja luottamuksellista tietoa on jo pitkään tallennettu esimerkiksi pankkien ja teleoperaattoreiden järjestelmiin.

”Näiden toimijoiden luotettavuutta ja toiminnan luottamuksellisuutta ei ole syytä epäillä. Vastaavanlainen innovatiivisten, kansalaisten luottamuksen saavuttaneiden palveluntarjoajien verkosto voi tarjota myös monenlaisia älykkäitä liikenteen palveluita”, Sampo Hietanen sanoo.

Polttoainevero ei riittävä ratkaisu

Sampo Hietasen mukaan satelliittipaikannuksen ja uusimman teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin on syytä tarttua juuri nyt, kun Suomi voi toimia älyliikenteen markkinoilla kansainvälisenä edelläkävijänä. Liikenteen tietopalveluiden suomalaista ekosysteemiä ovat jo rakentamassa yhteistyöryhmänä ajotieto-operaattori Helptenin kanssa Pohjola Vakuutus, Aplicom, Navteq, Taipale Telematics ja Ebsolut.

”Liikenteen älykkäät maksujärjestelmät tulevat joka tapauksessa käyttöön, joten voimme saavuttaa vastaavan aseman jollainen meillä oli varhaisilla matkapuhelinmarkkinoilla”, Hietanen sanoo.

Hietanen ennakoi, että tiemaksujen lisäksi muutkin ajamiseen liittyvät maksut ovat muuttumassa ajasta, paikasta, matkan pituudesta ja ajotavasta riippuviksi. Syynä on ennen muuta päästöjen vähentäminen. Liikenteen päästöjen vähentämistavoitteisiin ei päästä pelkästään ajoneuvojen polttoaineenkulutusta hillitsemällä, sillä liikenne lisääntyy koko ajan.

”Sen lisäksi on otettava askelia kohti älykästä liikennettä, joka merkitsee liikenteen sujuvuuden parantamista, ajokäyttäytymiseen vaikuttamista ja kustannusten oikeudenmukaista kohdentamista”, Hietanen sanoo.

Polttoaineverotus on periaatteessa hyvä, suoraan ajamiseen kohdistuva tapa vähentää liikennettä ja energiakulutusta. Käytännössä polttoaineen hinnan vaikutus ajokäyttäytymiseen on kuitenkin jäänyt vähäiseksi.

Hietanen korostaa, että paikannusteknologia mahdollistaa oikeudenmukaisen maksujen kohdentamisen. Vähemmän ajavat myös maksavat vähemmän.

”Polttoaineveron ongelma on myös siinä, että se kohdistuu tasaisesti kaikkeen ajamiseen. Yhteiskunnan ohjaus olisi kuitenkin pystyttävä kohdistamaan järkevästi, esimerkiksi vähentämään liikenneruuhkissa ajamista”, Hietanen toteaa.

Autoilijoita ei tarvitse myöskään pakottaa paikannusjärjestelmien käyttöön, mutta edelläkävijät voivat siitä hyötyä. Rinnakkaisena vaihtoehtona voidaan tarjota esimerkiksi kiinteähintaista ajoneuvon käyttömaksua.

Lisätietoja:

Sampo Hietanen
liikennetekniikan diplomi-insinööri
toimitusjohtaja, Helpten Oy
puh. 040 565 7688, sampo.hietanen@helpten.fi

Helpten Oy

Helpten on ajotieto-operaattori, joka kehittää, markkinoi, tuottaa ja välittää ajamiseen ja ajoneuvojen kulkuun liittyviä tietopalveluita sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Vuonna 2007 perustetun Helptenin palvelukonsepti on palkittu Ilmasto ja energia -aiheisessa INNOSUOMI-kilpailussa.

www.helpten.fi