Sampon blogi: Yhdellä lipulla Kontulasta Hervantaan
Ihmisen tarve liikkua paikasta toiseen ei ole riippuvainen liikennemuodosta. Nykyiset rakenteet estävät kuitenkin järkevän valinnan esimerkiksi oman auton ja bussin tai junan välillä.
Autossa kustannukset on maksettu isolta osalta etukäteen, muissa muodoissa maksetaan yleensä käytön mukaan.
Vielä sekavammaksi sopan tekee eri muotojen järjestelyjen erilaisuus: autoilun edellytyksistä vastaa yksi virasto, paikallisbusseista toinen ja junista kolmas. Vain taksit ja lentoliikenne toimivat jotenkin omillaan, tosin nekin säänneltyinä.
Jos liikenneala olisi muuttunut samassa tahdissa telealan kanssa, saisimme varmasti nauttia omasta liikkumisoperaattorista. Se hoitaisi kiinteällä kuukausimaksulla auton käyttöön, tarvittavat joukkoliikenteet sekä taksit. Ulkomaan roamingista tietäisin aina taksan ja voisin hankkia pakettini sen mukaan. Nyt en saa edes hankittua joukkoliikennelippua Kontulasta Hervantaan yhdeltä luukulta.
Roaming-kykyinen liikennejärjestelmä kuulostaa varmasti monelle yhtä utopistiselta kuin kiinteähintainen netti kännykässä olisi kuulostanut 90-luvun alussa. Se on kuitenkin ihan yhtä tehtävissä, jos vaan näemme oikean liikkumistarpeen emmekä vanhoja rakenteita.
Sampo Hietanen

